torstai 5. heinäkuuta 2018

KONSERTTIMATKALLA BARCELONASSA


Viikonloppuna lähdimme bussilla Barcelonaan parin päivän minilomalle. Tällä kertaa kyseessä olikin hieman erilainen reissu Katalonian pääkaupunkiin, kun matkan syy oli vain ja ainoastaan sunnuntainen Guns n' Roses -konsertti Olympiastadionilla

Bussimatka Valenciasta Barcelonaan kesti reilut neljä tuntia, ja vaikka suurin osa matkasta menikin nukkuessa, niin olimme silti ihan puhki perille päästyämme. Menimme paikan päälle jo lauantaina juurikin siksi, että ehtisimme toipua matkaväsymyksestä jo etukäteen ja sunnuntai olisi pyhitetty pelkästään rokkihommiin. 

Konserttia kummemmin emme majapaikkamme lähistöltä tällä kertaa hirveämmin poistuneet, vaan pyörimme lähinurkilla L'Eixamplen alueella, sekä Placa de Espanyan ympäristössä. Päätimme pyörähtää myös Arc de Triomfilla, kun se sattui olemaan matkanvarrella bussiasemalle. Tämän kummemmin emme nähtävyyksiä kierrelleet, sillä olemme ne jo viime vuonna suurimman osan nähneet ja halusimme keskittyä rentoutumiseen ja piristäviin uusiin kahvila- ja ravintolakokemuksiin. 

foodmakers

Sunnuntainen G n' R konsertti oli pitkälti koko kaupungin täyttävä tapahtuma, joka toisella vastaantulijalla oli fanipaita päällä ja kaikki stadionin suuntaan menevät bussit olivat niin täynnä aamusta saakka, että kaikki eivät edes mahtuneet kyytiin. Osa ihmisistä päättikin suosiolla kulkea muilla tavoin paikalle, osa jopa käveli kukkulalle. Konserttipaikka sijaitsi Montjuicin kukkulalla, n. 4km päässä keskustasta. Paikka oli upea ja maisemat ihan mahtavia, ja seuraavalla Barcelonan reissulla aiommekin keskittyä Montjuicin alueeseen ja sen maisemiin ensisijaisesti!

Järjestelyt olivat onnistuneet, sisäänkäynnit eri lipputyypeille ja opasteet olivat hyvin hoidettu, henkilökuntaa oli mielin määrin auttamassa tarvittaessa ja kaikilla oli hyvä fiilis. Juomatarjoilut löytyi ympäri stadionia ja sen oman mukin sai viedä mukanaan yleisöön lavan eteen halutessaan. Sääntö-Suomi voisi tässä kohtaa ihmetellä, että miten voi tapahtuma sujua rauhallisesti ja leppoisasti kaikin puolin, vaikka mitään ei ole pahemmin rajoitettu? Niin. Yleisössä olimme kaikki kuin yhtä suurta faniperhettä, lavan edustalla kaikki oli rentoa ja hauskaa ja vaikka olimme ihan edessä, emme missään vaiheessa meinanneet lytistyä pannukakuksi. Jos joku yritti etuilla, järjestyksenvalvoja passitti henkilön takaisin taakse. Eturivissä joku taisi jossain vaiheessa jopa hieman pössytellä jointtiakin. 


Tapahtuma sujui todella mallikkaasti, vapaamielisesti mutta hallitusti järjestelyjen puitteissa ja itse konsertti oli ihan uskomattoman hyvä! Itse suurena Gunnarifanina olin erittäin onnellinen tyttö ja niinhän sitä sanotaan, että nälkä kasvaa syödessä. Kyllähän tässä jo ollaan uutta pyssy ja ruusu -matkaa pohdittu ;) 


Huikean konserttielämyksen päätti vielä kivasti auto-, bussi- ja taksiruuhkien seassa sutjakkaasti vauhdilla painellut riksataksimme, jonka kyydissä saimme nauttia hyvistä jutuista, vaunuun kiinnitetyistä kaiuttimista pauhanneesta Welcome to the junglesta ja vauhdin huumasta. Riksataksi oli hintava, mutta ei yhtä hintava kuin tavallinen taksi, joka olisi jäänyt ruuhkiin jumiin. Olimme niin puhki keikan jälkeen, että kävelykään ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta enää. Lisäksi oli ihana maksaa palkkio kyydistä, johon todella kuskipoikamme oli itse panostanut ja nautti hommastaan. Oikeasti.


Jatkobileet jätettiin väliin, koska olemme ehkä tylsiä ja vanhoja, mutta halusimme "ajoissa" nukkumaan seuraavan päivän kotiinpaluuta ja tulevaa neljän tunnin bussimatkaa ajatellen. 

Kyllä ne rokkikonsertitkin vaan maistuvat reissun päällä niin paljon paremmalta, kuin kotikulmilla! Uudet kokemukset avartavat aina. 

Kiitoksia Barcelona ja kiitoksia Guns n' Roses, oli huikeaa!


<3: Tiina Johanna

Lisää kuvamateriaalia ja konserttivideoita löytyy instagramista: @tiinajohannaaa
Seuraa Facebookissa: FitFruit - Travel blog


Ei kommentteja: