sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

MATKAKASSAN KERRYTTÄMISEN TOP 8

*sisältää mainoslinkit yhteistyökumppaneiltani BonuswayBooking.com


Matkavalmistelut kovassa vauhdissa, eilen alkoi countdown kohti lähtöä, enää tasan kuukausi ja sitten mennään! 

Kuukausi on loppujen lopuksi aika lyhyt aika, ja juuri kun yksi asia on hoidettu niin ilmaantuu toinen. Kaikkein suurin vaiva kuitenkin on (tällaisille puoliköyhille budgettireissaajille) matkakassan kerryttäminen. Töitä ja hanttihommia ilman muuta löytyy aina ja niitä tehdään niin paljon kuin koululta yms. ehtii. Mutta kun kyseessä on vähän pidempi reissu, eli oikeastaan muutto, niin olisi kiva kerryttää takataskuun vähän enemmänkin säästöön. 

1. Nykyisen asunnon irtisanominen oli hyvä päätös, sillä saamme tästä irrotettua sievoisen summan takuuvuokraa takaisin käyttöömme. Takaisin palattuamme (jos palaamme, heh) aiomme joka tapauksessa etsiä edullisemman asunnon, joten muutto tästä pois olisi tullut eteen kuitenkin.

2. Töiden teko. Tee töitä, tee niitä niin paljon kuin mahdollista. Enemmänkin, koska enemmän on aina enemmän. Mutta, muista pitää huoli itsestäsi ja ota vapaapäivä edes joskus.

3. Irtaimiston myyminen. Mieti, mitä kaikkea oikeasti tarvitset ja haluat välttämättä kuljettaa varastoon säilöön sekä tulevaan uuteen kotiin joskus. Jokainen varastoneliö maksaa, joten kaikki turha kannattaa myydä/hävittää.

4. Kirpputorit ja nettikirpparit. Kulkee käsi kädessä kohdan nro. 3. kanssa, eli myy, myy ja myy kaikki turha. Myy nekin, mitkä ehkä vähän saa jopa sydämen kirpaisemaan mutta tiedät ettet oikeasti tule tavaraa tarvitsemaan. Tulet hyötymään tuhat kertaa enemmän materiasta saadusta rahasta kuin itse materiasta. Ellei kyseessä ole hyvin palveleva sänky. Sitä saatat tarvita vielä joskus, toki sekin makuasia.

5. Säästä. Säästä kaikessa. Osta ruokakaupasta tarvikkeita, joilla saat tehtyä edullisesti pitkäkestoista ruokaa. Toisin sanoen, älä tuhlaa kalliisiin pihveihin joita syöt yhden illan, vaan panosta halvempiin aineksiin joilla saat aikaiseksi vaikkapa uunilaatikoita joita syöt vielä seuraavanakin päivänä (ehkä myös pidempään). Älä käy ravintoloissa, shoppailemassa, baareissa, tai missään. Näin säästät. Mutta, jos et halua kuolla tylsyyteen neljän seinän sisälle ja säästö-aika on pitkä, niin ehkä voit suoda itsellesi edellä mainittuja. Omantunnon mukaan. ;)

6. Käy läpi kaikki pakolliset kulusi elämiseen. Mistä voisi nipsaista vielä? Pystytkö pienentämään muokkaamalla vaikkapa puhelin- tai nettiliittymääsi edullisempaan versioon? (Ota huomioon, että näissä voi tulla liittymänvaihdoskuluja, selvitä asia ennen kuin toimit. Jos kyseessä pitkän tähtäimen säästäminen, niin tämä voi olla kuitenkin varteenotettava ja hyödyllinen!). Jos omistat auton, mieti tarvitsetko sitä enää jatkossa. Autosta koituu paaaljon kuluja verrattuna julkisilla kulkemiseen. Joillakin talouksilla auto on pakollinen paha, mutta mieti onko juuri sinulle. 

7. Hyödynnä edulliset majoitus- ja kulkemisvaihtoehdot matkallasi. Mieti, mitä oikeasti tarvitset ja onko hinta-laatu kohdallaan. Pidä mielessä, että vaikka löytäisit halvan hotellitarjouksen, niin ruoka maksaa. Jos et välttämättä joka ateriaa halua vetää ravintoloissa, niin kannattaa valita majoitus, missä voi itse kokata, tai olisi ainakin esimerkiksi jääkaappimahdollisuus omia eväitä varten. Jokainen tavallaan, pohdi paras ratkaisu omien mieltymyksien mukaan ja välillä kannattaa kokeilla vähän oman vanhan mukavuusalueen ulkopuoleltakin vaihtoehtoja. 

8. Hyödynnä tarjoukset ja kanta-asiakkuudet! Muista rekisteröityä kanta-asiakkaaksi joka sivustoon, kauppaan, paikkaan ja murjuun mitä tulet käyttämään. Näin kerrytät mahdollisia bonuksia, lentopisteitä ja papukaijamerkkejä ja voit näitä hyödyntää jatkossa tulevien hankintojen hintojen alentamiseksi. Pääset myös käsiksi "kantistarjouksiin", salaisiin alennuksiin ja muihin mahdollisuuksiin. 

Nykyään suuri osa myös matkailualan eri yrityksistä kuuluu Bonuswayhin. Bonusway on sivusto, jonka kautta pääset keräämään tuntuvia etuja ja bonuksia ostoksistasi eri sivustoilla. Itse hyödynnän paljon majoituksia varatessani esimerkiksi Booking.comia sen helppouden ja hyvien kanta-asiakasetujen vuoksi ja varatessa Booking.comista majoituksen, saa jopa 4,00% hyvitystä varauksen loppusummasta tehdessä ostoksen Bonusway -sivuston kautta. Vain yksi hyvistä mainitakseni siis. ;)


Klikkaa tästä itsellesi 10€ shoppailurahaa liittyessäsi mukaan Bonuswayn fiksuun jengiin! 

Muista hyödyntää myös tilaisuus saada 15€ alennus yhteistyökumppaniltani Booking.comilta seuraavan varauksesi yhteydessä. ;)

Tässä hieman omia vinkkejä ja pohdintoja matkakassan kerryttämiseen ja säästämiseen. Mitä muuta voisi olla hyvä ottaa huomioon? Onko sinulla muita hyviä vinkkejä listan jatkoksi? Jaa ihmeessä :)

Hyvää tulevaa viikon alkua kaikille!

<3: Tiina Johanna


sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

LENNOT BUUKATTU, MUTTA MINNE ENSIMMÄISENÄ?

Jes jes jes! 

Ensimmäiset askeleet kohti tulevaa seikkailuamme on otettu. Saimme vihdoista viimein lennot hankittua, eikä se edullisten lentojen hankinta kohti Espanjaa ollutkaan enää tässä vaiheessa mikään itsestäänselvyys. Vaikka onkin kiva lähteä heti kesän alkupuolella reissuun, niin sitä samaa ajattelee valitettavasti joka vuosi moni muukin kesälomasesongista johtuen. Onnistuimme nappaamaan onneksi vielä omat lentomme kohtuuhintaan, alle satasella per naama matkatavaroineen päivineen. 

Vielä enemmän olen innoissani lentojen kohdekaupungista, joka on tällä kertaa Madrid. En ole vielä koskaan päässyt Madridissa käymään ja onneksemme ne halvimmat lennot osuivat tällä kertaa sinne. Yleensä Espanjan alueen edullisimmat lennot Helsingistä osuvat Barcelonaan, mutta tulemme tekemään useammankin lyhyemmän reissun erilaisten konserttien tiimoilta jo ennestäänkin tuttuun Barcelonaan, joten mukava päästä tutustumaan ihan uuteen kaupunkiin nyt. 


Reissumme ensimmäiset päivät tulemme siis viettämään upeassa Madridissa, tutkien ja nauttien pääkaupungin antimista ja maisemista. Suunnitelmissa olisi piipahtaa myös päiväretkellä ainakin Toledossa, ehkä myös Segoviassa jos aikataulut antaa myöden. Vinkkejä Madridiin otetaan mieluusti vastaan, jos hyviä löytyy!

Madridista olisi tarkoitus suunnata tulevaan "kotikaupunkiimme", ja koska emme vieläkään ole saaneet asuntoa hankittua, niin edessä saattaa ensimmäisenä olla asunnonhankintaprojekti paikan päällä. Onneksi tämä käytäntö on kuitenkin todella yleinen ja tuleva työharjoittelupaikkani tulee olemaan apuna tarvittaessa, joten ei tarvitse stressata.


Nyt on myös irtisanottu nykyinen Suomen kotimme, joten se on nyt menoa. Edessä on käytännön asioiden järjestelyä ja pakkaamista, ylimääräisten ja turhien tavaroiden myymistä/hävittämistä, matkakassan kartuttamista ja työntekoa sekä koulujuttuja, espanjankielen opiskelua ja kaikennäköistä puuhaa. Kaiken tämän keskellä olisi vielä toukokuussa edessä yksi opintomatka Tukholmaan, äitienpäivä, tanssikauden lopetus ja kevään loppuesitykset sekä Mikalla iso kasa kuvauksia. Niin, ja läksiäisjuhlatkin pitäisi järjestää.

Eipähän ole tekemisen puutetta, kun kalenteri on jo nyt täynnä sinikynämerkintöjä.


*Artikkelin kuvat: Ilmainen kuvapankki Pixabay

Have a lazy Sunday!

<3: Tiina Johanna


maanantai 16. huhtikuuta 2018

TYÖHARJOITTELUUN ESPANJAAN



Huhhuijaa, voisi olla vihdoin hyvä hetki rikkoa tämä parin viikon blogihiljaisuus. On niin paljon asioita, mitä on monesti ajatellut tänne purkaa, mutta olen tehnyt niin paljon pitkiä työpäiviä parin viime viikon ajan, että ei ole yksinkertaisesti jaksanut edes konetta avata päivän päätteeksi. 

Tälle työrutistukselle on myös syynsä ja se liittyy erittäin vahvasti tähän elämänmuutokseemme, josta olen jo muutamaan otteeseen täälläkin maininnut. Nyt voisi olla vihdoista viimein hyvä hetki avata asiaa enemmänkin, kun suunnitelmat alkavat edetä hiljalleen. Kyse on siis ulkomaille muutosta, tarkemmin sanottuna Espanjaan ja opintoihini liittyvän työharjoittelun puitteissa. 

Aikoinaan, kun matkailualan opinnot aloitin, tiesin oman väyläni hyvin selkeästi. Halusin hyödyntää työharjoittelut täysillä, hakeutumalla niihin paikkoihin mitkä oikeasti kiinnostavat ja mitä ei vielä ole päässyt kokemaan. Ravintola-alan koulutustahan minulta jo löytyy ja hotellin vastaantotossakin olen jo ollut. Matkailualan opiskelut ovat hyvin laajat ja harjoitteluja voi tehdä niin markkinoinnin, tapahtumajärjestämisen kuin matkailualan yritysten parissa. Vain muutama mainitakseni. Ensimmäisen mahdollisuuteni sain toteuttaa unelmiani, kun pääsin harjoitteluun yhteen Skandinavian tunnetuimmista levy-yhtiöistä. Mahtava kokemus ja ihana työilmapiiri, todellakin yksi asia Bucket Listiltä ruksattu! 

Nyt on aika lähteä toteuttamaan kuitenkin sitä ehkä suurinta ja pitkä-aikaisinta haavetta, nimittäin Espanjaan muuttoa. Kyseessä on tietenkin vain väliaikainen muutto (ainakin toistaiseksi) ja kyseessä ei ole pelkästään hupimatka, vaan myös työharjoittelu. Paikka jääköön vielä hetkeksi pimentoon, mutta ihanasta kohteesta todellakin on kyse. Järjestelyt ovat edelleen kesken ja etenevät suorastaan etanavauhtia välillä, mutta mitä turhia stressaamaan, heh.

Olemme pohtineet monia vaihtoehtoja miten hommat olisi fiksuinta meidän kannalta hoitaa. Irtisanommeko asuntomme Tampereella vai laittaisimmeko vuokralle? Hankimmeko asunnon Espanjasta etukäteen vai vasta paikan päällä? Mitä kaikkea voimme tehdä matkakassan kartuttamiseksi? Mites lennot? Ja niin edelleen. Voin kertoa, että ainakin osa kysymyksistä on edelleen avoinna, mutta unelmia lähdetään toteuttamaan ja uudet seikkailut odottavat, joten vanhat tomut karistetaan kannoilta ja lähdetään katsomaan mihin elämä kuljettaa!

Meillä on luvassa Espanjassa työskentelyn ja asumisen lisäksi muitakin unohtumattomia kokemuksia, sillä tiedossa on mahtavia konsertteja ja tapahtumia ja muita vapaa-ajan seikkailuja ennen ja jälkeen harjoitteluni sekä myös sen aikana. Tätä kaikkea pääsee seuraamaan täällä blogissani sekä instagramissani @tiinajohannaaa. Olemme pohtineet myös tekevämme reissuvideoita, mutta senkin suhteen päivityksiä tulee ilmaantumaan kyllä tänne, joten ei huolta. :) 

Nyt kannattaa siis viimeistään ottaa blogi ja insta seurantaan, niin pääset mukaan kokemaan Espanjan kommelluksemme niin hyvässä kuin huonossa aina alkujärjestelyistä lähtien. 



Be brave, be strong, dare to live your dreams!

<3: Tiina Johanna