tiistai 28. marraskuuta 2017

TAPAHTUMARIKASTA ELÄMÄÄ


Huhhuh, reissusta on hiljalleen palauduttu takaisin arkeen ja alkukankeuden jälkeen kouluhommiinkin päässyt kiinni jälleen. Vaikkakin tässä harmaassa ja kolean vetisessä säässä tulee väistämättä ikävä takaisin Espanjan aurinkoon, niin onneksi on kivaa puuhaa täälläkin päässä. Aloitin juuri työharjoittelun eräässä levy-yhtiössä ja työpäivät ovat olleet todella leppoisia ja mielenkiintoisia. Oman nostalgian mukaan tuo myös se, että seinillä komeilee kulta- ja platinalevyjä bändeiltä, joita itse pienenä fanitin ja kyseisiä palkintotunnustuksia tuli bändiläisten käsissä ihailtua vain lehtien kuvissa. Heh.



Uuden duunipaikan lisäksi perustimme koulukavereiden kanssa koulun alettua oman tapahtumajärjestäjä-yrityksen, joka on vihdoin toiminnassa täyttä häkää. Olemme järjestämässä koulullemme, Ahlmanille, mahtavaa rap/hiphop-tapahtumaa ensi vuoden helmikuulle. Olemme hyvin tyytyväisiä tapahtuman puitteisiin, sillä tällaista ei ole lainkaan liikaa tarjolla. Tapahtuman tarkoitus on tarjota laajalle yleisöskaalalle mahdollisuus tulla pitämään hauskaa hyvän keikan ja show:n merkeissä ilman päihteitä ja tapahtumapaikkana ei ole mikään tavanomainen keskustan kuppila vaan Ahlmanin ammattiopiston maatilamiljöö, joka tarjoaa leppoisan tunnelman jo itsessäänkin ja sijaitsee kuitenkin lähellä keskustaa. Tästä ollaan aika fiiliksissä, meillä on hyvät esiintyjät ja kivaa ekstraa suunniteltuna tapahtumaan. Toivottavasti saadaan mahdollisimman moni paikalle ja antamaan tukensa välillä vähän pienemmillekin tekijöille niiden areenafestareiden ohella ;)




Uusien koulu- ja työkuvioiden ohessa toki treenihommatkin etenee. Tanssitreeneissä meno jatkuu entiseen malliin ja kehittymistä on omasta mielestä tapahtunut tosi kivasti! Meillä on lauantaina 16. Joulukuuta meidän tanssikoulu Hip Hop Housen joulunäytös Sampolan juhlasalissa, sinne kaikki vaan mukaan katsomaan jos kynnelle kykenee ;) Lisäksi ollaan Mikan kanssa yhdessä alettu käydä sellaisella toiminnallisen treenin salilla aina 1-2krt viikossa, kerrankin kun aikataulut molemmilla antaa myöden yhteiselle treenaamiselle vähän paremmin! Tekee myös ihan kivaa saada välillä heittää omat aivot narikkaan ja antaa jonkun toisen käskyttää ja määrätä treenin sisältö, eikä tarvitse itse miettiä jokaista asiaa niin justiinsa. Hyvää vaihtelua tähän väliin, kun oma keskittyminen kallistuu enemmän koulu- ja työhommiin kuitenkin nyt sekä tanssitreeneihin.


Ensi vuodelle on luvassa myös uusia reissusuunnitelmia ja tietysti tuleva Guns’n’Rosesin Tallinnan keikka tulee sisältymään myös näihin suunnitelmiin. Näistä availen kuitenkin lisää vasta myöhemmin ;)


Hyvää talvista viikkoa kaikille!
<3: Tiina


PS. Muistakaahan käydä liittymässä mukaan meidän Ahlman Goes Rap! –tapahtumaan FB:ssä, sieltä löytyy tarkempaa infoa ja lipputietoja halukkaille! Nettisivut löytyy osoitteesta: http://www.ahlmangoesrap.blogspot.fi