sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Thrill The World 2012

Jälleen aika TTW:n :) Tänä vuonna oli taas aika järjestää tapahtuma itse tänne Tampereelle ja jälleen  järjestelyt piti aloittaa jo monta kuukautta aiemmin. Saimme hieman lisävahvistusta järjestäjäporukkaan muilta faneilta, jotka osoittivat kiinnostusta tapahtuman järkkäämistä kohtaan ja pidimme monia palavereja ja päivittelimme asioita, jotta varmasti kaikki langat pysyvät käsissä ja kaikki menee suunnitelmien mukaan. Tänä vuonna meillä kävi myös erittäin hyvä tuuri, sillä Thrill the worldin kanssa samoihin aikoihin Tampereella oli myös TR1 Taidehallissa Michael Jackson: Welcome to my world -valokuvanäyttely ja pääsimme tekemään yhteistyötä näyttelyn kanssa. Yksi jäsenistämme piti esittelykierroksia näyttelyssä pari kertaa viikossa ja pääsimme pitämään promootiotanssitilaisuuden näyttelyn tiloissa myös. Promotilaisuuteen tuli paikalle kuvaamaan ja haastattelemaan myös MTV3:n väkeä.





Itse Thrill the world tapahtumapäivä olikin entistä värikkäämpi. Olimme järjestäneet yhdessä TR1 Taidehallin kanssa Michael Jackson -faneille fanipäivän näyttelyn yhteyteen, jossa fanit saivat vapaasti kiertää näyttelyä ja erillisessä salissa oli sitten meille kaikille pientä syötävää ja holitonta juomista. Saimme paikalle myös esiintymään Talent ohjelmastakin tutun MJ -impersonaattori Mika Rontin, joka pisti huikean esityksen kaikille faneille pystyyn, kiitos siitä :) 




Fanitilaisuuden jälkeen pidimme vielä avoimet kenraaliharjoitukset Finlaysonin aukiolla, ja siitä oma porukkamme suuntasikin kiireellä taas valmistautumaan ja kasaamaan maskeja naamaan iltaa varten ;) Keskustorille päästyämme luvassa oli jo tutuksi tulleet kuviot, eli ilmoittautumisten vastaanottaminen ja tanssijoiden paikoille järjestely ja muuta viimeistelyä. Tanssijoita saimmekin paikalle huimat 124, mikä oli Suomen oma ennätys! Hyvä me. Kukaan ei liukastellut tai loukkaantunut ja tanssi sujui upeasti koko jengiltä. 

Thrill Time!


Aamulehden etusivun zombiet :)

Thrill Timen ja kaiken hässäkän jälkeen oli aika suunnata pienen siistiytymisen jälkeen Koskikeskuksen Ravintolamaailmaan, eli Miamiin ja Hullu Poroon, joiden kanssa olimme myös päässeet tekemään TTW:n tiimoilta yhteistyötä! Ravintolamaailma oli järjestänyt kokonaisen MJ/Halloween -teemaviikonlopun, jossa tietysti myös esiintyi meidän ihana Mika Rontti ja tietenkin me itse plus kaikki mukaan tulleet TTW-tanssijat laitoimme lattialla koreasti Thrillerin tahtiin enemmän kuin kerran ;) Ja hei, drinkkiliput rocks!






TTW 2012 Tampere kiittää ja kumartaa kaikkia mukana olleita, oli mahtavaa! Saas nähdä mitä seuraava vuosi tuo tullessaan, tätä on jo rankka lähteä päihittämään ja sehän me kyllä tehdään ;)
XOXO <3

PS. Tässä vielä vuoden 2012 Thrill the world video, enjoy!