sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

KIILTOKUVA-ARKI JA SE ENSIMMÄINEN SOME-KESKARI?


Hieman henkilökohtaisempi ja rennompi postaus siitä, mitä meidän huushollissa ja arjessa tapahtuu aina reissujen välissä. Mitä me tehdään? Mitä tekee kroonisesta matkakuumeesta kärsivä matkailualan opiskelija ja näyttelijäpoikaystävä silloin, kun ei olla reissun päällä? 

No, me pohditaan seuraavia matkaideoita tietenkin. Me myös järjestellään matkakassaa ja koska toinen meistä on opiskelija ja toinen freelance-duunari, niin se rahantulo ei ole itsestäänselvyys. Tällä hetkellä meillä on tulossa eräs hieman isompi elämänmuutos lähiaikoina ja siitä ollaan innoissaan. Tästä tulen pikapuoliin paljastamaan lisää myös täällä blogin puolella, heti kun järjestelyt on hieman edenneet ensin. 

Enimmäkseen meillä on ihan perusarkea. Ollaan aika hupsuja ihmisiä (omasta mielestämme), joten elämään mahtuu paljon hölmöilyä ja naurua. Itse opiskelen matkailualaa ja koulupäivät ovat vaihtelevia sisällöltä ja aikatauluiltaan. Opiskelujen lisäksi harrastan reggaetón -tanssia ja treenaamista. Teen myös keikkaduunia matkakassan kartuttamiseksi.



Entäs se näyttelijäpoikaystävä? Niin, näytteleminenhän ei ole oikeaa työtä. Tähän väitteeseen törmäämme aika usein ja voin kyllä vakuuttaa, että kyllä se ihan työstä käy. Varsinkin tässä vaiheessa, kun rooleja (lue: työkeikkoja) ei satele syliin niin kuin Brad Pittillä (oletan). Castingeja (alan "työhaastikset") etsitään ja niihin haetaan meillä moneen otteeseen joka päivä. Sähköposteja ja puheluita sinne tänne ristiin rastiin. Matkustetaan toiseen kaupunkiin juoksemaan läpi castingeissa, joista vain murto-osa poikii sen itse työkeikan. Itse pyrin olemaan kumppanina ja assarina auttamassa ja pitämässä seuraa jos vain voin. Ala on rankka ja vaatii kovaa itseluottamusta, eikä asiaa helpota se, että epäilijöitä löytyy omastakin lähipiiristä. Tämä onkin työ, mitä tehdään intohimosta omia unelmia kohtaan ja tästä syystä vain taivas onkin rajana. Eikä edes se. 

Meillä pyritään elämään elämää sellaisenaan ja haluamme toteuttaa unelmiamme. Meillä ei ole sitoumuksia ja tästä syystä nyt on se hetki, kun voimme keskittyä vain itseemme, matkusteluun ja mihin huvittaa. Kaikki ei sitä ymmärrä, mutta mielipiteitä on yhtä monta kuin on ihmistä maailmassa. Ei kannata tyytyä pyörimään siinä "yhteiskunnan oravanpyörässä", jos se ei hyvältä tunnu. 



No, takaisin arkeen. Me käymme yhdessä opiskelemassa Espanjaa kerran viikossa. Se on hauskaa ja erittäin tarpeellista minun kouluni sekä tulevan elämänmuutoksemme vuoksi. Opinnot etenevät kivasti, hyvä me. Opiskelujen, duunin ja uusien työhakujen lisäksi meillä pelataan lattialla yhdessä Grand Theft Autoa, katsotaan huonoja kauhuelokuvia Netflixistä, siivotaan ja sotketaan, opiskellaan lisää ja urheillaan. Meillä nauretaan ja hullutellaan ja kavereita nähdään mahdollisimman paljon. Ihan normiarkea, meidän tyyliin. Välillä hakataan päätä seinään kun ei ole rahaa ostaa makaronia kummempaa kaupasta, välillä taas juhlitaan kun näyttelijäpoikaystävä saa uuden työkeikan tai mulla menee treenit superhyvin. 

Lopuksi tämän viikon TOP VIIS JUTUT

1. Mika sai superkivan roolin hyvässä projektissa.
2. Pitämäni esitelmä koulussa meni hyvin, enkä kuollutkaan jännitykseen.
3. Sain kuulla, että olen hieman pulskistunut ja että Mikan työ ei taaskaan ole oikea työ. Aina yhtä mielenkiintoista, pitää vissiin laihduttaa tai jotain. 
4. Tulevat reissusuunnitelmat etenee, parasta :) 
5. Sain elämäni ensimmäisen random keskisormen instassa. Ehdottomasti top vitosen arvoinen juttu, saimme ystäväni kanssa tästä viikon parhaat naurut. Epäilimme vahvasti, että "keskisormipojalle" oli laittamani #lifeisgood -risutagi liikaa. ;) 



Nämä tekstin asiat ovat meidän ja minun mielipiteitä ja ajatuksia ja tällä hetkellä hyvältä tuntuvia toimintatapoja. Ei ole olemassa oikeaa ja väärää tapaa elää, on olemassa se oikea tapa itselle elää. Kunnioitetaan siis sitä. 

Näillä mennään meillä, mutta mites teillä? :) 

Hyvää loppuviikonloppua!
<3: Tiina Johanna


torstai 8. maaliskuuta 2018

BUCKET LIST - OMAT UNELMAKOHTEET

Olen rakentanut tätä listaa mielessäni jo pitkään, koko elämäni oikeastaan ja lista kasvaa myös jatkuvasti aina uusien ideoiden ja mieltymysten myötä. Olen lapsesta asti ollut omanlaiseni villi lapsi ja halunnut nähdä maailmaa, mutta se varsinainen reissukärpänen on päässyt kunnolla puremaan vasta näin aikuisiällä. Tästä syystä tämä lista on myös paljon pitempi kuin se jo käytyjen kohteiden lista, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa! Tämä tulee myös päivittymään varmasti vielä useaan otteeseen, sillä maailmahan on täynnä upeita paikkoja. 

Erityisesti Latinalainen Amerikka, lattarikulttuuri, historia, espanjankieli sekä Espanja ovat lähellä sydäntäni, joten ne kuuluvat myös ensisijaisiin matkailukohteisiini. Kaikki muut ovat erinomaista plussaa ja erittäin mahtavaa vaihtelua. Mikäli omaat aidosti hyviä vinkkejä listalla oleviin kohteisiin, tai vastaavasti harmittelet jonkun tietyn kohteen puuttumista, saa ehdottaa hyvien perustelujen kera. 

Tervetuloa minun Bucket Listin pariin käymään läpi unelmakohteeni, jotka eivät todellakaan pelkiksi haaveiksi tule jäämään!


EUROOPPA

1. ESPANJA
Täällä on useasti käyty, täällä tulen vielä useasti käymään ja muuttohaaveitakin maata kohtaan on. Ehkä nämä toteutuvat nopeammin kuin arvaattekaan..




2. ITALIA





3. PORTUGALI




4. KREIKKA




5. KROATIA




6. RANSKA




7. MALTA




8. MONTENEGRO




9. SVEITSI




10. ITÄVALTA




11. TSEKKI




12. SAKSA




13. HOLLANTI




14. ISO-BRITANNIA, IRLANTI, SKOTLANTI TOUR






15. NORJA


 



POHJOIS-AMERIKKA

1. BRITISH COLUMBIA, KANADA




2. USA ROADTRIP








3. HAVAIJI






VÄLI-AMERIKKA

1. MEKSIKO





2. BELIZE




3. GUATEMALA




4. NICARAGUA




5. COSTA RICA





6. PANAMA




7. KUUBA




8. DOMINIKAANINEN TASAVALTA




9. JAMAIKA




10. KARIBIAN SAARIHYPPELY
Noin niin kuin ylipäänsä. Kaikki läpi.


ETELÄ-AMERIKKA

1. CHILE & PÄÄSIÄISSAARET




2. PERU




3. KOLUMBIA




4. VENEZUELA




5. ARGENTIINA




6. GALAPAGOSSAARET




7. BRASILIA






AFRIKKA

1. ETELÄ-AFRIKKA




2. TANSANIA




3. SEYCHELLIT




4. MADAGASCAR




5. EGYPTI





AASIA

1. FILIPPIINIT





2. KAMBODZA




3. VIETNAM




4. SRI LANKA




5. MALEDIIVIT




6. INDONESIA





AUSTRALIA & OSEANIA

1. AUSTRALIA





2. UUSI-SEELANTI




*Kaikki artikkelin kuvat: ilmainen kuvapankki Pixabay


Tätä Bucket Listiä viivaan yli enemmän kuin mielelläni. Haaveet on tehty toteutettaviksi ja aina tulee myös uusia haavekohteita. Toivottavasti näistä on inspiraatiota myös muille. :)

<3: Tiina Johanna