tiistai 5. kesäkuuta 2018

UUSI ELÄMÄ JA UUSI KOTI VALENCIASSA


Madridin muutaman päivän välipyrähdykseltä kotiuduttiin vihdoin perjantaina Valenciaan. Matka sujui reippaasti high speed junalla alle parissa tunnissa ja olimme perillä jo aamuauringon aikaan. Saavuimme uuden kotiovemme eteen, El Cabanyalin alueelle ihan rannan tuntumaan. Ihastuimme alueeseen jo viime syksynä täällä majoittuessamme ja halusimme ehdottomasti kodin sijaitsevan rannan lähellä, koska rakastamme liikkua ja oleskella rannalla.

Pienen esittelyn ja paperiasioiden läpikäymisen jälkeen saimme avaimet käteen ja uusi elämä uudessa kodissa sai alkaa. Ei muuta kuin Mercadonaan ruokaostoksille ja kaappeja täyttämään! 


Kaikki on mennyt suht mukavasti uudessa kodissa, muutamaa pientä seikkaa lukuunottamatta. Asunnon paistinpannut ovat niin surkeassa kunnossa että joudumme hankkimaan uusia (toki neuvottelemme tarvittavista hankinnoista vuokraisännän kanssa), pyykinpesukoneen vedenpaine on niin olematon että jouduimme ensimmäisen kerran pesemään nyrkkipyykkiä ammeessa, katsotaan mitä asialle saadaan tehtyä. Meillä on myös erittäin omituinen "ilmeisesti-bidee-allas" vessassa, mutta sen käyttötarkoitus on vähän hämärä, sillä sen hanasta ei saa vedettyä suihkua irti, vaan ilmeisesti altaaseen pitäisi itsensä pöntöltä pesulle siirtää. Tai jotain. Viisaammat, onko näin vai miten tuo eriskummallinen posliiniastia toimiikaan? Me käsisuihku "bideeseen" tottuneet tamperelaiset vaaleaveriköt tutkailemme tätäkin maailman ihmettä täällä vielä, palaamme asiaan testikierroksen päätteeksi. 

Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä, tänään kohtasimme ensimmäisen torakan. Kyllä, se eli ja liikkui vikkelästi ja aiheutti meille molemmille tarpeen kirkua ja hyppelehtiä huonekaluja pitkin päättömästi ja varmasti erittäin kummallisen näköisesti. Viimein itsensä kerättyään ja miehisyytensä kasattuaan Mika hiuslakan avulla turrutti itikan ja iljetyksen vallassa minun huutonaurun saattelemana heivasi paperitupon sisällä veijarin viemäriin. Tämän jälkeen vessanpönttöön on kurkittu epätavallisen tiuhaan tahtiin ja sitä on vedelty turhankin usein, jostain kumman syystä.. (Tähän varmasti joku viisas vielä tokaisee, ettei niitä kannata viemäriin heittää).


Näitä muutamia pikkuseikkoja lukuunottamatta olemme kotiutuneet hyvin. Seutu on ennestään tosiaan jo hieman tutuksi tullut viime vuoden viikon oleskelustamme täällä ja nyt aikaa on hyvin tutustua kulmiin vielä paremmin, olemmehan täällä pelkillä yksisuuntaisilla lentolipuilla. ;) Minulla alkaa vasta heinäkuussa opintoihini kuuluva työharjoittelu eräässä keskustan hostellissa, joten saamme tämän ensimmäisen kuukauden lomailla ja perehtyä kulkemiseen ja tapoihin paremmin. Kielitaitoakin olisi tarkoitus petrata vielä, niin paljon kuin suinkin vain mahdollista. 

Olemme tähän asti viettäneet aikamme lenkkeillen lähiympäristössä ja rantabulevardia pitkin (metrejä riittää!) ja nautiskellen auringosta rannalla. Eilen tuli kastettua talviturkki ja kyllä oli ihana päästä pitkästä aikaa taas mereen uimaan! Olen niin merta rakastava ihminen, että koen suurta onnellisuutta joka kerta rannan läheisyyteen saapuessamme. Keskusta on myös upea ja viihtyisä paikka, mutta omalla kohdallani ei tulisi kysymykseenkään vaihtaa asuinaluetta. ;) 


Seuraavaksi lähdemme koluamaan kaupungin tarjontaa hieman laajemmin, tutustumaan keskustaan ja vanhaankaupunkiin sekä muihin vielä itsellemme tuntemattomiin alueisiin. Tulossa kuukauden sisällä myös pientä Barcelonan vierailua ja jotain muutakin kivaa, jota emme vielä ole päättäneet. 

Pysykää kuulolla ja hyvää viikonjatkoa!


<3: Tiina Johanna 
Instagram: @tiinajohannaaa


Ei kommentteja: