keskiviikko 9. toukokuuta 2018

UNELMIA TOTEUTTAMAAN VALENCIAAN

Ihana tunne, kun järjestelyt tulevan Espanjan työharjoittelun suhteen etenee vihdoin! On ollut välillä aikamoista odottelua ja säätöä hoitaa asioita kahden maan välillä. Nyt sain vihdoista viimein sen virallisen harjoittelusopimuksen allekirjoitettuna itselleni, mikä fiilis! Toki lennot on jo hankittu aiemmin ja muut suunnittelut ja järjestelyt aloitettu, mutta jollain tavalla tämä soppari  symboloi sitä, että tämä todella tapahtuu. Nyt se on menoa, me lähdetään takaisin Valenciaan!

Aiheeseen liittyvä kuva

Vietimme viime syksynä viikon Valenciassa reissumme aikana, tarkoituksena hieman tarkastella olisiko kaupunki se, mihin harjoittelun voisin mahdollisesti lähteä tekemään. Ajatuksen tasolla olin ihastunut paikkaan jo etukäteen, mutta paikan päällä se tunne vain vahvistui ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Valencia on kohtalaisen iso kaupunki ja siellä riittää paljon tekemistä ja nähtävää, iso upea uimaranta, kauniita rakennuksia, nähtävyyksiä, erilaisia mielenkiintoisia ja trendikkäitä asuinalueita ja hyvät harrastusmahdollisuudet. Mikä parasta, ihmiset siellä ovat aivan ihania ja sinne ei ole vielä suomalaiset massaturistit löytäneet tietään niin runsaissa määrin kuin esimerkiksi Etelä-Espanjaan ja sieltä löytyvään Fuengirolaan. Paikallisuutta siis löytyy ja kielen osaaminen edes pienessä määrin on tärkeää. 

Olen koonnut tämän kunniaksi muutamia omia lemppari tärppejä, mitä Valenciasta löytyy ja mitä siellä kannattaa tehdä. Jos tiedät jotain mitä minä en vielä tiedä, niin lisää vinkkejä otetaan aina vastaan!

1. Playa de la Malvarrosa


2. City of Arts and Sciences


3. Jardin del Turia


4. Vanha kaupunki




5. Poblats Maritims, El Cabanyal, Satama-alue


6. Port Sa Platja
Kuvahaun tulos haulle port sa platja valencia
Kuva: StockPhoto

7. Plaza del Ayuntamiento

Lisäksi löytyy kauppahallia ja runsaasti upeita kävelykatuja, puistoja ja maisemia. Kannattaa myös uskaltautua kaupungin rajojen ulkopuolelle tutustumaan uusiin seutuihin ja vaikka lähikaupunkeihinkin. Itse tullaan seikkailemaan todella paljon ympäriinsä aina kun vain mahdollista työharjoitteluni ohessa, sekä ennen ja jälkeen. Kaikki ilo irti! 

Viime vuoden Valencian matka oli osa isompaa reissua, jonka aikana kävimme myös Barcelonassa ja Alicantessa. Lisää voit lukea matkasta täältä!

<3: Tiina Johanna

*Kaikki postauksen kuvat ovat itse ottamiani, ellei toisin ole mainittu. Ethän kopioi!


Ei kommentteja: