maanantai 24. joulukuuta 2018

BLOGI MUUTTAA 24.12.2018!

Hyvää Joulua kaikille lukijoille!

Näin vuoden lopuksi on tullut aika myös blogin uudistua. Blogi löytyy jouluaatosta lähtien uudesta ja uudistuneesta blogiosoitteesta: Kookospalmun Alla.

Tervetuloa mukaan seuraamaan uusia tulevia seikkailuja uudistuneen blogin pariin!

<3: Tiina Johanna

tiistai 11. joulukuuta 2018

AAMUKAHVIA ALICANTEN AURINGOSSA

*artikkeli sisältää mainoslinkin

Kuten jo viimeisimmästä artikkelista kävikin ilmi, niin koleaan ja harmaaseen Suomeen paluu on jälleen koittanut. Tuntemukset ovat vielä jokseenkin utopistiset, ei ihan ole tullut sisäistettyä asiaa vaikka kylmyys kolkutteleekin auringon sijasta ikkunan takana. 

Valenciasta lähtö oli haikea ja vaikea. Vaikka kyseessä ei ole lopullinen poismuutto ja uudet ystävät säilyvät kyllä, niin kyllähän se lähtö silti tuntui aika surkealta ja varsinkin, kun tiesi Suomessa olevan todella harmaata ja kylmää. Minä kun niin siitä auringosta ja eläväisestä kulttuurista pidän..

No, saimme onneksi viettää pari viimeistä päivää vielä ihanassa Alicanten kaupungissa, josta suorat lentomme Suomeen lähtivät. Alicante on meille jo entuudestaan tuttu viime vuoden matkoilta, mutta oli ihana pariksi päiväksi poiketa jälleen. Alicantessa lämpöä oli vielä hieman enemmän kuin Valenciassa, hiveltiin ihan 24 astetta ja joka aamu sai nautiskella auringonpaahteessa terassilla vielä aamukahvia. Ihanaa!


Meillä oli sama AirBnB* -asunto kuin vuosi sitten käytössämme, ihan vanhan kaupungin yläpäässä suloinen pieni koto. Haemme aina majoituspaikkoja valitessamme persoonallisuutta ja kodikkuutta, sekä tietenkin paikallista tunnelmaa, ja koska tämä valinta oli loistava vuosi sitten niin miksei nytkin. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan AirBnB:n asuntotarjontaa ja vieläpä hyödyntämällä tämän alennuskoodin, niin ei sitten hintakaan päätä huimaa (vaikka maisemat niin tekisivätkin)!


Alicante on ihastuttava, hieman Valenciaa pienempi rantakaupunki, jossa kaikki sijaitsee kätevästi kävelymatkan päässä. Moderni keskusta kauppoineen, vanha kaupunki suloisine kujineen ja rakennuksineen sekä nähtävyyksineen, upea satama-alue ja rantabulevardi sekä pääuimaranta kaikki helposti saatavilla, majoituit sitten missä tahansa. Kaiken keskellä pääsee nauttimaan hienoista maisemista, jotka aiheuttaa korkean vuoren päälle rakennettu Santa Barbaran linna. Linnaan pääsee mukavasti kapuamaan vanhan kaupungin juurelta ja samalla saa pysähdellä nautiskelemaan siintävistä ranta- ja merimaisemista ja kauempana näkyvistä vuoristomaisemista. 

Alicantessa saimmekin säikähdellä ja hämmentyä välillä hieman liikaakiin, kun muita suomalaisia ilmaantui vähintään pari kertaa päivässä vastaan. Kuten jo vuosi sitten kaupungista kirjoitin, niin täällä vaaleat piirteet ja pohjoismaalaiset turistit eivät ole enää niin harvassa, kuin Valenciassa. Silti ei kannata antaa sen häiritä, kaupunki on kuitenkin todella kiva!



Rantabulevardilla kävelyn, linnan maisemista nautiskelun, hyvän ruuan ja aurinkoisten aamukahvien nauttimisen jälkeen koitti kuitenkin lopulta lähdön hetki takaisin Suomeen. 

Pari ensimmäistä yötä vietimme ystäviemme omakotitalon kellarissa vierashuoneessa, koska saimme muuttopäivän järjestymään uuteen asuntoomme vasta pari päivää myöhemmin. Tällä kertaa muutto hoitui vain kamat varastosta autoon -periaatteella, koska olimme ennen Espanjaan lähtöämme päättäneet irtisanoa aiemman asuntomme ja tunkea tavarat myyntiin sekä varastokoppiin säilöön. 

Nyt istun keskellä olohuonettamme ja odottelen uutta pian kuljetuksena saapuvaa tv-tasoamme. Josko tästä hiljalleen uuden kodin saisi, ainakin seuraavaan seikkailuun asti? 


Hyvää ja harmaata alkuviikkoa viidennen kerroksen sumuisista maisemista!
<3: Tiina Johanna