keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

I CAN DO IT

Jännitystä, pelkoa, ahdistusta ja stressiä - siinä neljä tunnetta jotka kuvaa hyvin viime päivien fiiliksiä. Heitän sekaan kuitenkin myös innostuksen ja motivoituneisuuden, niitä ei saa unohtaa. Toissaviikonloppuna oli ensimmäinen lähijakso kuntosalivalmentajan koulutuksesta, joka on siis jatkoa käymälleni hyvinvointivalmentajakoulutukselle ja osa tästä Personal Trainerin ammattiin johtavasta koulutusputkesta. Ja jos se jännitti alkuun, niin nyt ainakin kun parin viikon päästä on jo ensimmäinen näyttökoe ja tuntuu ettei aika riitä tarpeeksi oppimaan kaikkea mitä itsenäisesti täytyy harjoitella. Siksi stressi. 

Tottakai olen myös innoissani, onhan tämä hauskaa ja tämä kaikki on vasta alkua omille tulevaisuuden suunnitelmille. Olen niin perfektionistinen luonne, että siksi tuntuu ettei aika riitä. Tosiasia kuitenkin on, ettei koskaan olla valmiita ja aina opitaan päivä päivältä lisää. Tärkeintä on luottaa omiin fiiliksiin ja pitää hyvä motivaatio ja innokkuus yllä niin kyllä hommat järjestyy ;) Kohti unelmia ja joka päivästä ilo irti matkanvarrella!


I CAN DO IT!





Sen verran päästiin mekin pänttäämisen ja treenaamisen keskeltä irtautumaan, että lähdimme kaveriporukalla viime viikonlopuksi mökkeilemään. Ihana päästä luonnon keskelle järven ääreen. Mukava oli päästä rentoutumaan ja pitämään hauskaa taas hyvällä porukalla ennen kuin palaa takaisin sorvin ääreen harjoittelemaan.







Tänään pääsin ensimmäistä kertaa kunnolla nauttimaan myös uuden kotimme parvekkeesta. Kyllä, onnistuimme tuossa kaiken hässäkän keskellä myös muuttamaan vihdoin uuteen asuntoomme ja tämä on ihana! :) Heh. Nytkin istun partsilla kirjoittamassa raikkaassa ilta-auringossa. Tänään on paistanut tähän seinustalle koko päivän ja heti, kun kotiuduttiin salilta ampaisin tänne ottamaan kunnolla aurinkoa. Vihdoinkin parveke korkattu ;)




Nyt vielä vähän iltapalaa ja ilta-opiskelua, huomenna aamulla taas treeniä ;)

<3: Tiina